Yhteistyökumppanit tutkimuksessa


Yleistä
Haluamme tarjota opettajille, rehtoreille ja muille opetusalan asiantuntijoille mahdollisuuden lukea tutkimuksista ja tutkimushankkeista, joita yliopistot ja muut tutkimuskeskukset tekevät matematiikan opetuksen kehittämiseksi. Kun vertailemme opetussuunnitelmia ja teknologian käyttöä esim. loppukokeissa, huomaamme, että Euroopan maiden välillä on eroaja. Esimerkiksi lukiotasolla voimme havaita seuraavat eroavaisuudet:

Suomi - Numeeriset funktiolaskimet ja graafiset laskimet ovat sallittuja ylioppilastutkinnon matematiikan ja luonnontieteiden kokeissa.

Ruotsi - Opiskelijat saavat käyttää symbolisia CAS -laskimia kokeissa ja kansallisissa kokeissa on kaksi osaa, joissa toisessa ei käytetä laskimia ja toisessa käytetään. CAS -laskimet sallittiin ensimmäisen kerran lukuvuonna 2007-2008.

Norja - CAS teknologian käyttö on sallittua ja loppukoe on myös kaksiosainen, joista toisessa teknologian käyttö on sallittua.

Tanska - Symboliset laskimet ja tietokoneet matematiikkaohjelmistoineen ovat sallittuja myös Tanskan kaksioisessa kokeessa. Verkkoyhteydet eivät ole sallittuja kokeiden aikana.

Saksa - Osavaltioiden väliset erot ovat suuria. Joissain osavaltioissa sallitaan myös symboliset CAS laskimet ja tietokoneet. 

 
  lähetä sähköposti ystävälle     tulosta